Kuvaus

Kun uskollinen poliisikoira ja sen omistaja loukkaantuvat virantoimituksessa, kaksikko sulautetaan yhteen sekopäisessä mutta elintärkeässä leikkauksessa, jonka tuloksena on Koiramies – kaikkien pulassa olevien sankari, joka osaa noutaa, istua ja kieriä! Animaatioseikkailu Koiramies pohjautuu Dav Pilkeyn suosittuihin lastenkirjoihin ja sen tuo valkokankaille mm. Kung Fu Panda -elokuvasarjan luonut studio DreamWorks Animation.

Hyväksyttyään uuden olomuotonsa Koiramiehen on onnistuttava vakuuttamaan poliisipäällikkö lainvalvojan taidoistaan ja estettävä pahan superroistokissa Peten ilkeät aikeet. Petellä on uusi ovela suunnitelma: hän aikoo kloonata itsensä. Kissanpentu Pikku-Peten avulla hän aikoo tuplata mahdollisuutensa pahantekoon. Asiat kuitenkin mutkistuvat, kun Pikku-Peten ja Koiramiehen välille syntyy yllättävä yhteys.

Kun yhteinen vihollinen sieppaa Pikku-Peten, Koiramiehen ja Peten on yhdistettävä voimansa kissanpennun pelastamiseksi. Tapahtumien tiimellyksessä he oppivat, että perheellä (ja kissanpennuilla!) on voima yhdistää pahimmatkin viholliset.

Koiramies-elokuvan alkuperäisissä äänirooleissa ovat mm. Lil Rel Howery (Get OutFree Guy) poliisipäällikkönä, Pete Davidson; Saturday Night LiveThe King of Staten Island) roistokissa Petenä, Isla Fisher (Wedding CrashersRango) TV-reportteri Sarah Hatoffina; Poppy Liu (HacksThe Afterparty) Peten assistenttina Butlerina; Emmy-ehdokas Stephen Root (BarryKukkulan kuningas) Isoisinä;  Billy Boyd (Taru sormusten herrastaSeed of Chucky) Sarahin kuvaajana Seamuksena sekä Emmy- ja Golden Globe -voittaja Ricky Gervais (KonttoriExtras –  Tahtoo tähdeksi kanssa) Voltti-kalana.

Koiramiehen ohjaaja on Emmy-voittaja Peter Hastings (Kapteeni Kalsari: ElokuvaKung Fu Panda: Taianomaiset tarut), jonka muihin saavutuksiin kuuluvat mullistavat animaatiosarjat Animaaniset sekä Äly ja Väläys. Elokuvan on tuottanut Karen Foster (Spirit – Kesyttämätön), joka toimi apulaistuottajana DreamWorks Animationin Näin koulutat lohikäärmeesi -elokuvassa.

Kapteeni Kalsari -menestyskirjoistaan tunnettu ja palkittu kirjailija-kuvittaja Dav Pilkey julkaisi ensimmäisen Koiramies-kirjan vuonna 2016, ja nyt sarjaan kuuluu jo 12 kirjaa. Koiramies-kirjoja on painettu yli 60 miljoonaa kappaletta 47 kielellä. Vuonna 2020 Pilkey aloitti Koiramies-sisarsarjan Kisuliin sarjiskerho, joka on myös ollut myyntilistojen kärjessä ympäri maailman. Viimeisin Koiramies-kirja Koiramies: Kohelluslaivalla maailman ympäri (julkaistaan suomeksi tammikuussa 2025) oli kaikki formaatit ja ikäryhmät huomioituna USA:n myydyin lastenkirja vuonna 2023. Pilkeyn uusin Koiramies-kirja Dog Man: Big Jim Begins julkaistaan 3. joulukuuta 2024.

Ennen elokuvaa esitetään lyhytelokuva Hurja jengi: Valkoisia valheita ja peitetarinoita, jonka kesto on noin 5 minuuttia.

Tiedot

Kesto
1 h 35 min
Lajityyppi
Animaatio, koko perheen
Ikäraja
K-7 (4)
Levittäjä
Finnkino Oy
Pääosissa
Pete: Tero Koponen Pikku-Pete: Kosmo Salminen Pomo: Mikko Penttilä Sara Hatuton: Amy Burgess Voltti: Antti Pääkkönen MUISSA ROOLEISSA Antti LJ Pääkkönen, Carla Rindell, Eelis Ignatius, Erika Heikkilä, Essi Parkas, Henri Piispanen, Jarmo Koski, Jenni Sivonen, Joonathan Kettunen, Juho Karppinen, Katja Aakkula, Liisa Ahonen, Marios Kleovoulou, Markus Bäckman, Mikko Renfors, Petrus Kähkönen, Petteri Summanen, Riitta Havukainen, Sanni Lehto, Sasu Moilanen ja Valtteri Turunen.

Näytösajat

Koiramies

Hinta: 10 €
Kieli: Suomi
08.03.2025
klo 12.30

Koiramies

Hinta: 10 €
Kieli: Suomi
09.03.2025
klo 12.00