Kuvaus
Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas on Väinö Linnan klassikkoromaaniin perustuva kuvaus jalkaväkiosaston yli kolmivuotiseksi venyvästä sotatiestä Suomen jatkosodassa. Elokuva kertoo Rokan, Kariluodon, Koskelan, Hietasen ja heidän taistelutovereidensa tarinan – miten toveruus, huumori ja halu jäädä henkiin yhdistävät miehiä matkalla sinne ja takaisin. Sota mullistaa niin yksittäisen sotilaan kuin kotirintamalle jääneidenkin elämän ja jättää jälkensä koko kansakuntaan.
Tuntematon sotilas -elokuvan pääosia näyttelevät Eero Aho (Rokka), Johannes Holopainen (Kariluoto), Jussi Vatanen (Koskela) ja Aku Hirviniemi (Hietanen). Muissa rooleissa nähdään lukuisia sekä entuudestaan tuttuja että suurelle yleisölle uusia nimiä, esimerkiksi Hannes Suominen, Juho Milonoff, Samuli Vauramo, Matti Ristinen, Paula Vesala, Arttu Kapulainen, Joonas Saartamo, Andrei Alén, Marketta Tikkanen ja Diana Pozharskaya. Elokuvan käsikirjoitus (Louhimies ja Jari Olavi Rantala) pohjautuu Väinö Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen.
Tuntematon sotilas -elokuva sai ensi-iltansa elokuvateattereissa kautta maan 27.10.2017.
Itsenäisyyspäivän erikoisnäytös, tapahtumassa mukana Outokummun rintamaveteraanit Ry. Elokuvan jälkeen tarjolla kahvit.